|
Mediatiedote 11.4.2011 Pipefestissa kaikkien aikojen laajin kotimainen esiintyjäkattaus ja ulkomaan vieraitaHiphopkulttuurille omistettu Pipefest järjestetään nyt yhdettätoista kertaa ensi elokuun 4.-6. päivänä. Kolmipäiväiseksi kasvaneen festivaalin tapahtumapaikka siirtyy Vuokatista Jämsän Himokseen. Vuosituhannen alusta järjestetty Pipefest kokoaa hiphop-yhteisön ensimmäistä kertaa Keski-Suomen järvimaisemiin.
Pipefestin artistikiinnitykset julkiUudistunut Pipefest esittelee Suomen tämän hetken ajankohtaisimmat rap-artistit, sekä ulkomaiset vieraat. Festivaalille on tulossa muun muassa perinteistä räppiä tarjoileva CunningLynguists (USA), ”Scared of the dark”-singlellä Suomessakin radiosoittoa saava Adam Tensta (SWE), Etno-Emman voittanut Paleface, rääväsuu-räppäri Petri Nygård, underground hitti Jare&VilleGalle ja Suomi-reggaen kuningas JukkaPoika. Koko laajan artistikattauksen voi lukea tapahtuman nettisivuilta osoitteesta www.pipefest.fi. Muutos kiehtoo myös artistejaPipefesteillä ensimmäisestä vuodesta asti mukana ollut Paleface nähdään festivaaleilla myös tänä vuonna. ”On ollut hienoa olla mukana melkein jokaisessa Pipessä ja on erityisen kiinnostava nähdä, miten homma toimii Himoksella”, Paleface tiivistää. ”Tullaan Pipefesteille livebändini Räjähtävän Nyrkin kanssa ja jotain todella spesiaalia on luvassa” Paleface hehkuttaa. Esiintyjät (11.4.2011 julkaistu):Adam Tensta (SWE), Aste, Brädi, Cheek, Cunninglynguists (USA), Edorf, Fintelligens, Hannibal & Joku Roti Mafia, The Irrationals, Jare&VilleGalle, Juju, Jukka-Poika & Sound Explosion Band, Julma-Henri & RPK, Juno, Jätkäjätkät, Kymppilinja, Lazee (SWE), Mikael Gabriel, Paleface, Petri Nygård, Petter (SWE), Puhuva Kone, Raappana & Sound Explosion Band Redrama, Ruger Hauer, Saurus & Timi Lexikon, Solonen&Kosola, Steen1, Stepa&Are, Teflon Brothers, Timo Pieni Huijaus, Uniikki |


