MAJOITUS 24 ONLINE

Laajennettu Haku

SATAMAN YÖ –TAPAHTUMA SIIRTYY HIMOS FESTIVAL OY:LLE

01.05.2013 / Sataman Yö

 

HimosLomat –konserni kasvattaa kesäfestivaaliensa määrän kuuteen, kun Jyväskylän perinteikäs Sataman Yö -festivaali siirtyy Himos Festival Oy:n tuotantoon. Kesäkuun 13.–15. järjestettävän Sataman Yö -tapahtuman ohjelmaan panostetaan entistä enemmän. Esiintyjinä muun muassa The Voice of Finland Antti Railio, hurmaava Cheek, iskelmäkuningatar Paula Koivuniemi sekä valloittava teinipoppari Isac Elliot.

”Visionamme on kasvattaa kesätapahtumiemme määrää. Jo vuodesta 1995 järjestetty Sataman Yö  sopii erinomaisesti viiden muun kesäfestivaalimme joukkoon”, kertoo hallituksen puheenjohtaja Hannu Haljala Himos Festival Oy:stä.

Tällä hetkellä Himos Festival Oy:n kesäfestivaalien tuotannossa on uutukaisen Sataman Yön lisäksi Jämsän Himoksella järjestettävät The Voice Juhannus Himosfestival, Iskelmä festivaali, Jysäri, Pipefest sekä Jyväskylän uudella Lutakon festivaalialueella järjestettävä Suomipop.

”Keskeinen kesäkaupunki on ihanteellinen kaupunkifestivaalien järjestämiselle. Sataman Yön miljöö Jyväsjärven rannassa on sopiva tunnelmallisen ja perinteikkään tapahtuman viettoon. Haluamme tehdä festivaalista entistä antoisamman ja rakennamme alueelle yli 1000 neliömetrin teltan, jotta juhlaväki viihtyy sateenkin sattuessa. Lisäksi festivaalialueelle tulee iso karaoke-teltta ja baari”, Haljala luonnehtii tulevan kesän uudistuksia.


SATAMAN YÖ to–la 13.–15.6., Jyväskylän Satamassa.
Ikärajaton, alle 12-vuotiaat vanhemman seurassa. Anniskelualue K-18.
Suosittujen kotimaisten artistien katras esiintyy kolmipäiväisellä festivaalilla
Ohjelma
To13.6.: Cheek, Isac Elliot, Antti Tuisku
Pe 14.6.: Neljänsuora, Anssi Kela, Martti Servo, Paula Koivuniemi
La 15.6.: Jesse Kaikuranta, Tuure Kilpeläinen, Antti Railio
Lippumyynti
http://lippukauppa.himoslomat.fi/sataman-yo

        
Lisätiedot:
Himos Festival Oy, hallituksen puheenjohtaja Hannu Haljala,  
puh. 0400 640 610, hannu.haljala@himoslomat.fi
HimosLomat Oy, toimitusjohtaja Tiina Mäntyharju,
puh. 020 711 9266, tiina.mantyharju@himoslomat.fi
www.satamanyo.fi

Himos Festival Oy kuuluu vuonna 1989 perustettuun perheyhtiö HimosLomat –konserniin, joka on alueensa suurin majoitus-, ravintola-, kokous- ja ohjelmapalveluita sekä kiinteistöhuoltopalveluita tarjoava yritys. Jämsässä sijaitsevan ympärivuotisen vapaa-ajankeskuksen mökeissä, huviloissa ja hotellissa on yhteensä yli 3000 vuodepaikkaa. HimosLomien Himos Areena on yksi valtakunnallisesti merkittävimmistä viihdetapahtumien näyttämöistä ja yhtiön järjestämät kesäfestivaalit kuuluvat Suomen suurimpiin. HimosLomat -konsernin liikevaihto edellisenä tilikautena oli 17,6 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää 72 työtekijää ympärivuotisesti. www.himoslomat.fi