MAJOITUS 24 ONLINE

Laajennettu Haku

B.O.B PIPEFESTIN PÄÄESIINTYJÄ

30.03.2012 / Pipefest

 

Jämsän Himoksella 26.-28.7. järjestettävä hiphop-kulttuurille omistettu Pipefest-festivaali on julkaissut tulevan kesän esiintyjiään. Kolmipäiväisen festivaalin päätähtenä on supersuosittu yhdysvaltalainen B.o.B. Himoksella nähdään myös suomalaisten kestosuosikki, ruotsalaisen rapin pioneerinelikkö Looptroop, sekä noin neljäkymmentä muuta kokoonpanoa.

Tapahtuman pääesiintyjä B.o.B, ristimänimeltään Bobby Ray Simmons, on genre-rajoja rikkova artisti, joka kiilasi suoraan Billboardin listaykköseksi debyyttialbumillaan ”The Adventures of B.o.B” vuonna 2010. Vuonna -88 syntyneen atlantalaisen kakkosalbumi ”Strange Clouds” ilmestyy toukokuussa ja Suomeen esiintyjä saapuu ensimmäistä kertaa.
Artisti on tehnyt yhteistyötä mm. Manu Chaon, Bruno Marsin ja Hayley Williamsin kanssa. Rap-artisteista hänen raidoillaan on vieraillut Eminemin, Lupe Fiascon ja Lil Waynen kaltaisia tähtiä. Uudelta ”Strange Clouds” -albumilta B.o.B on julkaissut maistiaiset ”So Good” sekä ”Play the Guitar” OutKastista tutun Andre 3000 kanssa.

Pipefestin kotimaisia huippujen edustuksessa näkyy läpileikkaus 2010-luvun suomalaisen rap-musiikin monipuolisuuteen. Himokselle saapuu muun muassa kesän ykkösyhtyeet cityhumpaksi tyylilajinsa nimennyt Elokuu ja mustalaismusiikista inspiraationsa ammentava GG Caravan.

Hienoista festivaalivedoistaan tunnettu Fintelligens marssittaa pipelavalle 25-henkisen Riku Niemi Orchestran ja näyttää miten rap taipuu orkesterisovituksiin.

Uuden aallon kotimaista englanninkielistä rap-musiikkia Pipefesteille tuovat ensilevyllään “No Matter the Season” kriitikot hurmannut 18-vuotias Noah Kin, kiitellyllä “HKI” -singlellään suosioon ponnistanut Gracias sekä Daco Junior.

Festivaalin muut esiintyjät ovat Adam Tensta (SWE), SMC Lähiörotat, JätkäJätkät, Redrama, Ruger Hauer, Notkea Rotta, Jukka Poika & SEB, Cheek, Timo Pieni Huijaus, Steen1Orkestra, Aste, Dj Kridlokk & Eevil Stöö, Fyysinen Preesens, Gasellit, Julma-Henri, JVG, Kalevan Komitea, Karri-Koira, Kemmuru, Kuningasidea, Loost Koos, Lord Est, Petri Nygård, Paleface, Joku Roti Mafia, Puhuva Kone, Raappana, Ruudolf, Saurus & Timi Lexikon, Solonen, Teflon Brothers, Uniikki, Veljenpojat, Haittavaikutus, Uniikki & Mikael Gabriel, Janne Ordén (Kymppilinja), Flowboysfam.
 

Pipefest muuttuu K16-tapahtumaksi

Kahdennentoista kerran järjestettävä Pipefest nostaa kävijöiden ikärajan kuuteentoista. Himosfestival Oy:n toimitusjohtaja kommentoi muutosta näin: "Suurin syy muutokseen on Pipefestin kävijöiden oma halu nostaa tapahtuman ikärajaa, kaikki haluavat tapahtumasta leppoisan, nuorten aikuisten tapahtuman. Pipefestin ikäjakauma on noussut vuosi vuodelta vanhemmaksi ja tällä hetkellä keski-ikä on yli kahdenkymmenen." Alle 16 -vuotiaat vieraat pääsevät tapahtumaan vähintään 21-vuotiaan huoltajan mukana. Yksi alle 16-vuotias / huoltaja.

www.pipefest.fi

Promoottori Timo Isomäki, puh. 0400 661 412, timo.isomaki@promoter.fi
Tuottaja Hannu Haljala, puh. 0400 640610, hannu.haljala@himoslomat.fi
Toimitusjohtaja Tiina Mäntyharju, puh. 040 834 6700, tiina.mantyharju@himoslomat.fi
Tapahtumalogot ja kuvat: www.himoslomat.fi/press/himoslomien-mediasivut.html

Vuonna 1989 perustettu HimosLomat on alueensa suurin majoitus-, ravintola- ja ohjelmapalveluita sekä kiinteistöhuoltopalveluita tarjoava yritys. Jämsässä sijaitsevan ympärivuotisen vapaa-ajankeskuksen mökeissä, huviloissa ja hotellissa on yhteensä lähes 3000 vuodepaikkaa. HimosLomien Himos Areena on yksi valtakunnallisesti merkittävimmistä viihdetapahtumien näyttämöistä. Himos Festival Oy:n järjestämät kesäfestivaalit kuuluvat Suomen suurimpiin. Lumettoman kauden osuus HimosLomien liikevaihdosta on 40 %. Alueen keskiöön nouseva golfkenttä valmistuu kesällä 2013. HimosLomat -konsernin liikevaihto edellisenä tilikautena oli noin 15 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää 72 paikallista työntekijää ympärivuotisesti. www.himoslomat.fi